sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 20. luukku





Resepti: Glögikakku

Äiti pyysi minua tekemään joululeivonnaisia, joten aloitin tänään glögikakulla. En ollut ikinä ennen tehnyt kyseistä kakkua, mutta onneksi resepti oli tosi helppo. 

Pohja:

225g kuivattuja kivettömiä luumuja
3dl punaista glögiä
200g leivontamargariinia
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
1rkl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
0,5tl ruokasoodaa
3,5dl vehnäjauhoja
sitruunamehua

Keitä luumuja ja glögiä hiljalleen kattilassa, niin ettei neste haihdu. Ota kattila liedeltä kun luumut ovat hieman hajonneita. Lisää voi ja anna sen sulaa seoksen joukkoon. Soseuta seos sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää sokeri ja kananmunat yksitellen joukkoon sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon lastalla sekoittaen. Lisää lopuksi loraus sitruunamehua. Voitele ja korppujauhota vuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 175°C n. 1h. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista. Kakun voi koristella esim. sulatetulla valkosuklaalla.


Minulla oli niin pieni kakkuvuoka, ettei koko taikina mahtunut siihen, joten tein vielä tuon lisäksi pienemmän kakun. Koristelen kakun joulua edeltävänä päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti