sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Maastoilua ja mahan kasvatusta



Eilen Fasu pääsi laitumelle. Ei tapahtunut mitään vauhdikasta riemujuoksentelua. Fasu söi heiniään tarhassa ja sitten siirtyi rauhallisesti laitumen puolelle (tarhan perällä on portti josta pääsy laitumelle). Fasu ei ole laitumella ympäri vuorokauden, koska on niin herkkä ötököille. Samalla saa vähän hillittyä ruohon ahmimista. :) Muinakaan kesinä Fasu ei ole ollut kokopäiväisesti laitumella, mutta on silti onnistunut kasvattamaan itselleen kunnon mahan.



Tänään Fasu innostui pukittelemaan tarhassa ennen kuin otin sen sisälle. Tietenkään en ehtinyt hakemaan kameraa. Mentiin maastossa sellainen tunnin peruslenkki. Fasu oli pitkästä aikaa maastossa tosi rento! Ravissakaan ei tarvinnut tehdä yhtään pidätettä kun löntysteli niin rauhallisesti. 


Vähän hätääntyneenä kun kaverit saivat jäädä laitumelle.

Ostin eilen Jannen Vaunusta Fasulle Bucasin riimun ja Dr. Repelin hyönteiskarkotteen. Tähän mennessä en ole löytänyt toimivaa hyönteiskarkotetta, mutta kokeillaan nyt tuotakin. Kerron kokemuksia kunhan olen testaillut kunnolla. Nyt on ollut niin sateista, ettei ole kuin itikat haitanneet.



torstai 26. kesäkuuta 2014

Kesäkuun shoppailut




Julkaisen vähän etukäteen kesäkuun ostokset, koska päätin että nyt tämän kuun ostokset saa riittää.. 

Kesäkuun alussa kävimme Vantaan Jumbossa (ja vähän Viihdekeskus Flamingonkin puolella), josta olisi löytynyt paljon kaikkea ihanaa, mutta onneksi sain hillittyä itseni. :D Tässä ensin hankinnat sieltä. Hintoja en nyt laita kun minulla ei enää ole tallella kuitteja noista alkukuun ostoksista.

Bulaggi laukku, Click Shoes

Jana ballerinat, Kookenkä

Tähtikorvikset, Bijou Brigitte
Pieces korvikset, Vila

Vero Moda neuletakki, Vero Moda

Vila mekko, Vila

Sigg juomapullo, Stockmann


Seuraavana alla Lappeenrannasta ja netistä ostetut:

Kathy Van Zeeland laukku, ebay.com
Marco Tozzi sandaalit, Sokos
Bulaggi laukku, Aleksi13
Orly smart gels geelilakka, Kicks
Urban Decay luomiväri, Feelunique.com



Siinäpä ne olikin. Heppatarvikkeita olen myös vähän hankkinut, mutta niistä lisää myöhemmin.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Meidän koti

Ensimmäisenä esittelen teille meidän kodin. Asumme siis vuokralla 58 neliön kaksiossa.

Eteinen


Olohuone


Pöpö esittelee raapimapuuta :)

Keittiö


Makuuhuone

Wc

Parveke, Bingo ja Pöpö

Vaatehuone


Asuntomme on muuten kiva, mutta keittiön kaapit on järkyttävät. :D Emme kuitenkaan aio ikuisuutta asua tässä asunnossa, joten ei viitsi laittaa rahaa kaappeihin. Oma suosikkini asunnossa on ehdottomasti vaatehuone, enkä enää suostuisi elämään ilman sellaista. :D Kysy ihmeessä jos haluat lisätietoja jostain huonekalusta/tavarasta.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Tästä se alkaa

Moikka!

Nyt vihdoin minäkin sain toteutettua haaveeni omasta blogista. Tätä blogia kirjoittaa heinäkuussa 26-vuotta täyttävä nainen Lappeenrannasta. Asun avoliitossa poikaystäväni kanssa kerrostalossa vuokrakaksiossa. Lemmikkeinä meillä on kolme kissaa. Minulla on myös oma hevonen, joka tulee olemaan blogissani suuressa osassa. Aion kertoa kaikesta elämääni liittyvästä ja minua kiinnostavista aiheista, kuten muoti, ulkonäkö, shoppailu, koti ja hevoset. Muokkailen blogin ulkoasua vielä lähipäivinä kun opettelen käyttämään tätä. 

Tervetuloa seuraamaan blogiani! :)