lauantai 28. helmikuuta 2015

Linkitä blogisi





 Kaipaan lisää luettavaa, joten linkittäkäähän omia blogeja tai suositelkaa muiden blogeja. Kerron huhtikuussa lempparit joita löysin linkatuista blogeista. Aiheet joita mieluiten luen ovat hevoset, kauneus, muoti, fitness, hyvinvointi, lifestyle... mutta kaikenlaisia blogeja saa linkata. :)


tiistai 24. helmikuuta 2015

Oivalluksia ratsastustunnilla


Torstaina meillä oli Fasun kanssa ihan ensimmäinen yhteinen ratsastustunti, yksityistunti. Olen kyllä olevinani ratsastanut Fasua kunnolla silloin kun ollaan menty koulua, mutta en enää yhtään ihmettele miksi se ei yleensä ole mennyt kovin kummoisesti. Fasu on mennyt aika etupainoisesti ja ollut ajoittain raskas ratsastaa edestä. En ole saanut sitä koottua tarpeeksi vaan se on mennyt pitkänä. Olen antanut sille liikaa vapauksia.

Kun tunnilla ensin otin ohjat käteen, alettiin heti hidastaa käyntiä. Yleensä itse olen tehnyt päinvastoin jotta Fasu olisi hereillä. Nyt alettiin koota käyntiä hidastamalla vauhtia puolipidätteillä ja pyytämällä pohkeella terävyyttä. Tehtiin pysähdyksiä. Fasu aina hiipii ennen kuin pysähtyy. Sitä ei saa tapahtua. Minun täytyy pitää käteni koko ajan samalla paikalla, eikä siirtää niitä reilusti eteenpäin kuten aina ennen on tapahtunut kun olen pysäyttänyt hevosen. Eikä hevosen vastustellessa ohja saa lipua pidemmäksi. Pysähdykset alkoivat sujua ja Fasu myötäsi niskasta kun oli pysähtynyt.

Siirryttiin kevyeen raviin ja tehtiin joka kulmassa voltti. Oikeaan kierrokseen minun piti kääntää omaa vartaloani vähän enemmän liikkeen suuntaan voltilla, vasen oli parempi. Ravissa tavoitteena myös terävä ravi, puolipidätteiden ja pohkeen avulla. Fasu alkoi mennä jo pyöreämmin.

Harjoitusravissa tehtiin kulmat oikein tarkasti. Pitkillä sivuilla tehtiin avotaivutusta. Epäilin vähän että mitenhän menee, kun ei olla Fasun kanssa ravissa avoa menty paljoa, mutta sehän menikin hyvin.

Lopuksi vielä kevyttä ravia. Fasu tuntui tosi mukavalta, ihan erilaiselta kuin yleensä. Opin tunnilla asioita joita ei aikoinaan tavallisilla ratsastustunneilla ole opetettu. En sitten tiedä ovatko nuo asioita joita pitäisi osata itse oivaltaa? Tunnin jälkeen Fasu oli ihan hikinen. Kylmäsin jalat, pesin hiet ja kuivasin. Laitoin hetkeksi villaloimen ja vein tarhaan. Vaihdoin vielä myöhemmin villaloimen sadeloimeen.

Tällä viikolla uudelleen tunnille! :)

Kuva viime kesältä. Niitä kertoja jolloin yhteistyö sujui ihan mukavasti.

maanantai 23. helmikuuta 2015

30 päivän vatsalihashaaste





Itselläni on aina ollut aika heikot vatsalihakset. Huomasin sen ensimmäisen kerran yläasteen vatsalihastestissä. En ole ikinä tykännyt vatsalihasten treenaamisesta enkä olekaan ikinä tehnyt niitä säännöllisesti. Onnekseni minulla on aina ollut pieni maha. Nyt kuitenkin päätin aloittaa haasteen. 30 päivää vatsalihaksia. Ja toivottavasti jatkan senkin jälkeen harjoittelua. Alla lähtötilanne ja kerron sitten kuukauden päästä onko kehitystä tapahtunut. :) 

Haastan myös sinut, joka haluat aloittaa vatsalihasten harjoittelun tai vahvistaa lihaksia, aloittamaan tämän!

Tässä vielä suomennokset teksteihin:

sit-ups - istumaannousut
crunches - rutistukset
leg raises - jalan nostot
plank - lankku
rest day - lepopäivä




Otatko osaa haasteeseen? :)

lauantai 21. helmikuuta 2015

Testissä uusi ripsari






Viime kuussa luottoripsivärini Lancome Hypnose Doll Eyes tuli taas tiensä päähän. Tällä kertaa päätin kokeilla jotain uutta tilalle. Tutkailin merkkivaihtoehtoja ja päädyin Yves Saint Laurentiin. Menin Emotioniin ja pyysin myyjältä apua valinnassa. Kriteereinä näyttävyyttä ripsiin ja vedenpitävyys. Myyjä ehdotti YSL Volume Effet Faux Cils mascaraa ja senhän ostin.





 Ensimmäiseksi huomasin samaa "ongelmaa" kuin Lancomen ripsivärissä. Ripsarimassaa tuli harjaan liikaa, jolloin jouduin pyyhkimään osan hylsyn reunoille. Jonkin aikaa käytettyäni tuotetta myös tässä ripsarissa ongelma poistui ja massaa pystyi levittämään suoraan ripsille.



Muuten olen ollut tuotteeseen oikein tyytyväinen. Tällä tulee mielestäni paremmin tuuheutta ripsiin kuin Doll Eyesillä. Pituutta tällä ei tule niin paljoa, mutta tuote onkin tuuheuttava. Ripset pysyvät hyvin taipuneina koko päivän eikä ripsiväri varise.





Kertokaahan teidän lempiripsareita! :)


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Päivän kuulumiset



Heräsin aamulla puolen yhdeksän aikaan ennen kellon soittoa, tosin se olisi soinut 15 minuutin päästä. Annoin kissoille ruuan ja puhdistin niiden vessan. Pesin kasvot ja laitoin voiteet. Söin aamupuuron.


Päivän meikki

Meikkivoide: Clarins Everlasting Foundation sävy 103
Puuteri: Joe Blasco irtopuuteri sävy no color
Luomivärit: Urban Decay eyeshadow sävy smog, Clarins Eye Quartet Mineral Palette sävy 03
Kulmakynä: Clarins eyebrow pencil sävy 02 light brown
Ripsiväri: Yves Saint Laurent volume effet faux cils waterproof
Poskipuna: Dior Diorblush sävy 556 amber show
Aurinkopuuteri: Clarins Bronzing Duo sävy 01 light
Huulikiilto: Lancome Gloss in love sävy 312 blink pink


Klo 11 aikaan lähdin Imatralle hakemaan eläinlääkäriltä lääkkeen siskoni ponille Essille. Takaisin tullessa kävin HorseCare Cornerissa ostamassa Fasulle Cavalor Vitaflor 365 purkin.



Kotiin päästyäni söin ja vaihdoin tallivaatteet. Vähän yhden jälkeen lähdin tallille hoitamaan Essin.


Ensin laitoin ilta- ja aamuruuat turpoamaan. Essi olikin vielä karsinassa (syö päiväheinät karsinassa), joten harjasin sen siellä. Harjauksen jälkeen vein Essin tarhaan. Puhdistin karsinan ja laitoin heinät valmiiksi heinäverkkoihin. Sitten lähdin ajelemaan kohti Fasun kotia, noin 20 minuutin päähän.


Essiltä ei karvat lopu. :D
Laitoin Fasun ilta- ja aamuruuat turpoamaan. Hain Fasun tarhasta käytävälle ja juotin sen. Harjasin ja laitoin varusteet. Käytiin käynti-ravi maasto tiellä, noin 50 min. Lenkin jälkeen hoidin Fasun ja laitoin villaloimen hetkeksi tarhaan. Viimeistelin ruuat ja korjasin tavarat paikoilleen. Ennen lähtöä otin villaloimen pois ja vein kuivatushuoneeseen.



Tallilta lähdin suoraan ajamaan äidille. Oli jo kauhea nälkä, koska unohdin ottaa välipalan mukaan. Olin perillä ennen kuutta. Äidillä söin poronkäristystä, perunamuussia ja salaattia. Jälkiruuaksi jäätelö. Nam! Ennen Salkkareita lähdin kotiin.

Kotona katsottiin ensin Salkkarit, sitten Uusi Päivä ja puolet Jutta ja puolen vuoden superdieetit ohjelmasta. Bingo haluaa aina tulla syliin kun olen sohvalla tai tietokoneella. :) Kielo pysyttelee vähän kauempana ja Pöpö ei yleensä tule edes sohvalle.




Nyt loppuillan olen vaan oleskellut kotona enkä ole saanut mitään aikaan. Ehkä ihan hyvä ottaa nyt rennosti koska huomenna on piiitkästä aikaa ratsastustunti joten täytyy olla tosi skarppina. :D


maanantai 16. helmikuuta 2015

Heppailuja


Viime viikon kuulumisia.. Maanantaina Fasu oli saanut uuden heinähäkkinsä irti tarhan putkesta. Laitoin sen vähän paremmin kiinni, mutta ei auttanut. Fasu syö heiniään niin innokkaasti että siinä menossa heinähäkki heilui ihan miten sattuu. Huomenna yritän vihdoin tehdä jalat häkkiin, jotta sen saisi tukevammin kiinni. Käytiin tunnin käynti-ravi maasto tiellä kirpakassa pakkasessa.

Tiistaina ulkona oli ihanan aurinkoista ja plussaa. Fasullakin oli kevättä rinnassa kun yritti lähteä säntäilemään tarhasta taluttaessa. Vapaapäivänä suunniteltu käyntimaasto kuitenkin sujui rauhallisesti.

Keskiviikkona nautittiin vieläkin lämpimämmästä säästä, +6°C. :) Taas Fasu oli erimieltä siitä missä askellajissa tarhasta mennään talliin. Läheiseltä hiekkakuopalta kuului pelottavia ääniä ja tukkirekka ajeli tiellä, joten päädyttiin menemään maneesissa. Halusin rauhassa keskittyä ratsastukseen. Pitkästä aikaa päätin keskittyä kunnolla ja olin päättänyt etukäteen mitä harjoitellaan. Tehtiin paljon pysähdyksiä käynnistä. Huomasi kyllä miten meistä kumpikaan ei tykkää pysähdysten harjoittelusta. Ja koska niitä ei ole tullut tehtyä, tietää miten ne sujuvat. Lopulta alkoi mennä ihan hyvin. Laitoin jalustimet kaulalle ja menin harjoitusravia. Yritettiin tehdä pysähdyksiä myös ravista, mutta ne ei oikein sujuneet. Laukattiin ympyrällä molempiin suuntiin. Fasu nostaa helposti oikeaan kierrokseen väärän laukan. Luultavasti sen puolen lihakset ovat heikommat koska ollaan menty niin paljon maastossa vasenta laukkaa. Tällä kertaa oikea laukka nousi kolmannella yrityksellä. Mentiin 1h 15min. Tallissa kylmäsin kaikki jalat ja pyyhin hiet sienellä. Kuivasin pyyhkeellä ja vein tarhaan.

Fasu nauttii auringosta.

Torstaina ratsastin Fasulla ensin metsässä noin puoli tuntia. Lunta oli niin paljon että mentiin vain käyntiä ja siinäkin oli jo hyvät hankitreenit. Tarkoitus oli mennä pelkästään maastossa, mutta pidemmällä metsässä oli taas jotain puutöitä menossa niin täytyi kääntyä takaisin. Löydettiin kuitenkin yksi uusi polku. :) Vilkuilin välillä taakseni jotta näin olivatko Fasun takasuojat vielä menossa mukana. Hangesta poistuttua molemmat suojat kuitenkin olivat tippuneet! En ollut tarpeeksi tarkkana. En viitsinyt enää hevosen kanssa lähteä niitä etsimään. Mentiin loppuajaksi pikkukentälle vähän ravailemaan. Fasulle tuli taas vähän hiki joten laitoin villaloimen hetkeksi tarhaan. Lopuksi lähdin yksin hankitreeniin etsimään suojat.

Perjantaina päästiin menemään kunnolla tunnin maasto tiellä. Fasu oli oikein mukavan tuntuinen. Laukattiin yksi ylämäki ja sen jälkeen vielä toinen pidempi pätkä. Fasu laukkasi ihanan rentoa laukkaa kaula pitkänä. Lenkin jälkeen Fasu pissasi ekaa kertaa ikinä käytävälle. :D Se ei ennen ole edes pissinyt ratsastaessa, mutta nykyään tekee sitäkin. On vissiin vanhetessaan keksinyt että niinkin voi tehdä eikä tarvitse pidätellä. :)

Lauantaina satoi lunta. Mentiin maneesissa 1h 5min. Ensin pysähdyksiä, ympyröitä ja kiemuroita käynnissä. Hetki kevyttä ravia. Sitten harjoiteltiin avotaivutusta. En todellakaan muista milloin viimeksi olisin mennyt sitä. Pitkät sivut mentiin käynnissä avoa ja lyhyet sivut harjoitusravia. Lyhyen sivun keskellä voltti. En oikein osaa sanoa miten avot meni, koska en enää muista miltä sen pitäisi selässä tuntua. Peilistä katsoessa en saanut selvää. Asetus ainakin sujui hyvin. :D Laukattiin vielä molempiin suuntiin. Tallissa hoidin Fasun ja venytin takaset.

Sunnuntaina mentiin käyntimaasto 50 min. Käytiin uudessa paikassa joka vaikutti ihan kivalta. Sinne vaan pitää mennä pätkä alfalttitietä pitkin, joten täytyy vähän varoa liikennettä. Loppumatka päätettiin mennä lumihangen kautta, muttei olisi pitänyt, koska hangen pintaan olikin tullut kova kuori. Fasu joutui työskentelemään pitääkseen tasapainonsa. Päästiin kuitenkin tallille, mutta pieni haava tuli toisen etukavion reunaan. Ei onneksi vuotanut verta. Puhdistin haavan ja vein Fasun tarhaan. 

Kävin myös hoitamassa siskoni ponin Essin, koska siskoni on kipeänä. Harjasin ponin, laitoin aamu- ja iltaruuat valmiiksi, täytin heinäverkot ja putsasin karsinan. Essiltä lähtee paljon talvikarvaa, Fasulta vasta vähän. Tosin Essillä on paljon pidempi karva.

Essin karvat. :D

Tällä viikolla mennään Fasun kanssa ensimmäistä kertaa tunnille! :) Kerron siitä sitten lisää kun tunti on ohi.

Essi 5.12.2014


perjantai 13. helmikuuta 2015

Viikon ruokapäiväkirja


Ajattelin huvikseen listata viikon syömiset.  Syön elääkseni, en elä syödäkseni. En yleensä pahemmin nauti ruuasta, vaan syön sen takia että jaksan ja voin hyvin. Nykyään pyrin syömään sen 5 kertaa päivässä, vaikka aina ei olisi nälkä. Heti huomaa eron, jos ruokailuväli venyy liian pitkäksi ja verensokeri pääsee tippumaan. Tästä viikon ruokapäiväkirjasta saa ihan hyvän kuvan minkätyylistä ruokaa syön. Helppoa ja halpaa perusruokaa. Herkkuja mahdollisimman vähän, mutta niitäkin välillä. Julkaisen tämän nyt vähän ajoissa, mutta tiedän jo mitä syön tänään iltapalaksi. :D


Perjantai 6.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa maitorahkaa, mustikoita ja ripaus sokeria

Lounas
- tonnikalapasta
- 1 tomaatti

Välipala
- vesi 0.5l
- 2 ruisleipää, joiden päällä margariinia
- appelsiini

Päivällinen
- vesi 0.5l
- tonnikalapasta

Iltapala
- maitorahkaa jossa ananaspaloja



Lauantai 7.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa maitorahkaa, mustikoita ja ripaus sokeria

Lounas
- naudanlihakastike + makaroni
- lasi maitoa

Välipala
- vesi 0.5l
- 2 ruisleipää, joiden päällä margariinia
- tomaatti
- porkkana

Päivällinen
- vesi 0.5l
- naudanlihakastike + makaroni
                                                   
Iltapala
- maitorahka jossa ananaspaloja



Sunnuntai 8.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa proteiinijauhetta ja mustikoita

Lounas
- Pirkka pinaattikeitto + 2 kananmunaa

Välipala
- vesi 0.5l
- tonnikalasalaatti

Päivällinen
- vesi 0.5l
- jauhelihakastike + pasta

Iltapala
- ruisleipä, välissä margariinia, kinkkua, tomaattia ja salaattia




Maanantai 9.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa maitorahkaa, mustikoita ja ripaus sokeria

Lounas
- jauhelihakastike + pasta

Välipala
- vesi 0.5l
- maitorahka jossa Piltti omena-banaani-persikka
- kourallinen maapähkinöitä

Päivällinen
- vesi 0.5l
- 4 palaa ruisleipää joiden päällä margariinia, kurkkua ja raejuustoa

Iltapala
- banaanijogurttia
- appelsiini


Tiistai 10.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa raejuustoa ja puolukoita
- kourallinen maapähkinöitä

Lounas
- jauhelihakastike + pasta
- 1 tomaatti

Välipala
- vesi 0.5l
- pirtelö (maitorahkaa, banaanijogurttia, maitoa, mustikoita, mansikoita, vehnälesettä)

Päivällinen
- vesi 0.5l
- jauhelihakastike + pasta

Iltapala
- 4 palaa ruisleipää joiden päällä margariinia, kurkkua ja raejuustoa


Keskiviikko 11.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa raejuustoa ja puolukoita
- kourallinen maapähkinöitä

Lounas
- alaskanseitiä + 2 perunaa
- herne-maissi-paprikaa
- 1 tomaatti

Välipala
- 0.5l vettä
- maitorahka jossa Piltti omena-banaani-persikka

Päivällinen
- 0.5l vettä
- 4 palaa ruisleipää joiden päällä maksamakkaraa ja kurkkua

Iltapala
- banaanijogurttia
- porkkana



Torstai 12.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa raejuustoa ja mustikoita
- kourallinen maapähkinöitä

Lounas
- kanaa + riisiä
- salaattia (tomaatti, paprika, jäävuorisalaatti)
- porkkanaraastetta
- mustikkarahka
- 1 lasi vettä

Välipala
- 0.5l vettä
- 4 palaa suklaakakkua

Päivällinen
- 0.5l vettä
- alaskanseitiä + 2 perunaa

Iltapala
- maitorahka jossa ananaspaloja


Perjantai 13.2.

Aamupala
- vesi 0.5l
- puuro jossa raejuustoa ja mustikoita
- kourallinen maapähkinöitä

Lounas
- porsaanlihakastike + 2 perunaa

Välipala
- vesi 0.5l
- maitorahka jossa ananaspaloja

Päivällinen
- vesi 0.5l
- porsaanlihakastike + 2 perunaa
- 1 tomaatti + kurkkua

Iltapala
 - 2 ruisleipää joiden päällä margariinia



Miltäs vaikutti teidän mielestä? :D


tiistai 10. helmikuuta 2015

10 faktaa minusta


Suurin osa teistä ei varmaan tiedä minusta juuri mitään, joten ajattelin tehdä tällaisen faktapostauksen. Aloitetaan nyt perusjutuista ja myöhemmin voin vaikka jatkaa tätä. :)


1. Asun Lappeenrannassa. Ja olen aina asunut. 19-vuotiaana itsenäistyin ja muutin kaupunkiin. Sitä ennen asuttiin iskän, äidin, pikkusiskon ja pikkuveljen kanssa maalla.

2. Täytän tänä vuonna 27v, apua! :D Olen syntynyt 12.7.1988.

3. Horoskooppini on rapu.

4. Olen vasenkätinen.

5. Olen opiskellut 3 ammattia. En ole ikinä panostanut kouluun paljoa enkä useinkaan edes lukenut kokeisiin.

6. Olen melkein kaikkiruokainen. Ei nyt tule mieleen mitään pahaa ruokaa. Juustoa en syö ikinä leivän päällä tai yksistään. Ruuassa se menee hyvin. Kahvia en juo.

7. Olen eläinrakas enkä voi sietää eläinrääkkäystä.

8. Tarvitsen unta noin 9 tuntia yössä.

9. Lemppari tv-ohjelmat on Salatut elämät, Kauniit ja rohkeat, Uusi päivä ja Rakas sinusta on tullut pullukka. Viidakon tähtöset ja Maatilan prinsessa oli myös tosi hyviä. :D

10. Lempiherkut on suklaa, jäätelö ja salmiakki. Yritän vältellä niitä mahdollisimman paljon.




Mitä kaikkea haluaisitte tietää minusta? :)


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Heinähäkki hevoselle



Halusin tehdä Fasulle heinähäkin tarhaan, jotta se söisi päiväheiniään kauemmin. Tallilla on ruokinta kolme kertaa päivässä. Päiväheinät annetaan klo 12 ja iltaheinät klo 19 joten siinä tulee aika pitkä väli. Fasun mahavaivojen ilmetessä se sai heinää karsinaan myös n. klo 17 jolloin hevoset otetaan sisään talviaikaan. Halusin myös että Fasu olisi pidempään ulkona, koska haluan minimoida pölyaltistusta. Mielestäni hevosten pitäisi muutenkin olla ulkona mahdollisimman kauan. Nyt Fasu on ulkona n. klo 19 asti. Eli heiniä se ei saa enää karsinaan klo 17, joten päädyttiin tekemään heinähäkki. Fasulle ei myöskään heiniä häkistä syödessä kulkeudu hiekkaa/maata samalla suuhun.

Aloitettiin lauantai-aamuna häkin suunnittelulla. Halusin tämän tyylisen häkin. Sitten tarvikkeiden etsintää. Lautoja löydettiin aitasta ja kansi sahattiin vanhan tietokonepöydän kannesta. Myös naulat ja ruuvit löytyi valmiina. Häkin kalteva seinä tehtiin jostain vanhasta kaapin takaseinästä. Seinän pitää siis olla liukaspintainen, jotta heinät valuvat alas.

Ostoslistalle jäi:

- Verkko, löydettiin K-raudasta muoviverkkoa, silmäkoko 5cm x 5cm, 19,90e.
- Sarana kanteen, K-raudasta 2,95e.
- Reikävanne häkin kiinnitystä varten, K-raudasta, 7,95e

Kun seinä oli saatu naulattua kiinni kehikkoon, lähdin äkkiä tallille jotta ehdin maastoon ennen pimeää. Takaisin tultuani pikkuveljeni olikin tehnyt häkin valmiiksi. :D Hän teki muutenkin suurimman osan työstä, itse olin apulaisena. :)

Kehikko

Testausta
Olin lukenut netistä, että sopiva verkon silmäkoko olisi kuivaheinälle 4,5cm ja esikuivatulle heinälle 3cm. Fasuhan syö siis esikuivattua säilöheinää. Kaupasta ei kuitenkaan löytynyt kuin tuota 5cm silmäkoolla olevaa ja sitten jotain ihan pienellä silmäkoolla olevaa verkkoa. Kuten näkyy tuosta saa nyt aika paljon heinää kerralla, joten jos heinät eivät kestä tarpeeksi kauan, vaihdan verkon tiheämpään. Ja jalat tuohon tulee jossain vaiheessa jotta olisi vähän tukevampi. Muuten häkki vaikuttaisi ihan toimivalta.




perjantai 6. helmikuuta 2015

Pictures


Puhelimen tyhjennystä..

1. Pöpö tykkää paljettityynyistä. 2. Kielo pahvilaatikossa. 3. Pöpö nojatuolin selkänojalla.

4. ja 5. Kanasalaattia. 6. Pikkujoulut. 7. Tallilla.
8-11. Minä!

12. Royal Canin Indoor kissanruoka pussista löytynyt möykky. 13. Uusi ihana Guess laukku. 14. Bingo katsoo telkkaria. 15. Oli aika pahoja pähkinöitä. Pettymys.

16. Maneesilta tulossa. 17. ja 18. Tarhassa. 19. Tarhassa loimi vähän valunut.

20. Klinikalla oli pelottavaa. 21. ja 23. Tarhassa. 22. Maastossa.