sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Lauantain kuulumiset


Perjantaina menin nukkumaan jo ennen 10 illalla ja lauantaina heräsin 7:30 aamulla. Oon nyt ollut harjoittelussa makeistehtaalla pari viikkoa, aamuvuorossa, joten viikonloppuisinkaan ei jaksa valvoa pitkään. 

Aamupalana syön yleensä aina puuroa, johon laitan marjoja, tällä kertaa mustikoita ja raejuustoa. Lisäksi cashew-pähkinöitä ja iso lasi vettä.



Aamupalan jälkeen kasvojen hoito ja meikkaus.




10:30 minulla oli aika raviradalla olevaan Simo-simulaattoriin. En muistanut ottaa kuvaa Simosta, mutta voitte vaikka googlettaa sen. Simo on siis ratsastussimulaattori, jonka avulla voidaan tarkasti kartoittaa mm. ratsastajan apujen käyttö ja tasapaino. Ratsastus kesti ½ tuntia ja maksoi 69 euroa, johon sisältyi myös kahvi + kahvileipä. Aluksi otin omasta mielestäni oikein ryhdikkään istunnan, joka kuitenkin osoittautui liian takakenoksi jolloin minulle tuli notkoselkä. Ohjaaja korjasi istunnan, ja tuntui kuin olisin istunut etukenossa. Sain kuitenkin pidettyä istunnan suht hyvin, myös kädet ja jalat olivat hyvin paikoillaan. Ratsastin kaikissa askellajeissa ja kävin läpi puolipidätteet sekä pysähdyksen. Lopuksi parin minuutin testi, jossa Simo kävi itsenäisesti läpi kaikki askellajit ja sain tulostetun raportin.


Keskellä punaisessa pallossa istuntani, joka on hyvin keskellä. Vasemmalla ylhäällä istunnan vaikutus eri askellajeissa sivusuunnassa; käynti, ravi, laukka. Viivan tulisi tietenkin mennä mahdollisimman keskellä, jolloin paino on tasaisesti jakautunut.

Vasemmalla alhaalla istunnan vaikutus eteen-taakse suunnassa. Laukassa istunta valuu hiukan enemmän taakse.

Oikealla puolella hevosen vieressä ohjastuntuma. Ravissa sähelsin jotain, jolloin ohjaaja korjasi käsiä, siksi nuo siksakit ravin kohdalla. Muuten kädet pysyivät hyvin vakaana.

Viimeisenä oikealla pohkeiden sijainti, kohta 2 on normaali paikka. Kuten näkyy, pohkeiden kohdalle en saanut juuri mitään näkymään, vaikka ohjaaja siirteli jalkojani. En kuitenkaan puristanut polvella, ja jalkani oli kuulemma oikealla kohdalla ja pysyi paikoillaan.

Simulaattorin jälkeen menin äidille. Tehtiin mustikkapiirakka, värjäsin äitin hiukset ja pelattiin korttia. :D Ruokana oli valkosipuliperunoita, nakkeja, lihapullia, makkara-spagettivuoka ja porkkana-puolukkaraaste. Ja myöhemmin tietysti sitä mustikkapiirakkaa.

Helmi-kissa

Kolmen maissa vein pikkuveljeni iskälle. Siellä en tehnyt mitään ihmeellistä. Juoruilin tunnin puhelimessa, ensin Nellin ja sitten siskoni Hannan kanssa.

Viiden maissa olin tallilla. Hain Fasun tarhasta, puunasin sen ja lähdettiin tielle kävelemään 35 minuutiksi.




Lenkin jälkeen kylmäsin Fasun jalan, laitoin ilta- ja aamuruuat kippoihin ja puhdistin tarhan. Tallilta lähdin 7 maissa.

Kotiin päästyäni vaihdoin vaatteet ja lähdettiin Miikan äidille saunaan. Siellä myös syötiin, pihviä, perunaa ja salaattia. Jälkiruuaksi karpaloita kinuskikastikkeessa.

Olin niin täynnä, ettei iltapalaksi tarvinnut syödä mitään. Nukkumaan kävin aivan rättiväsyneenä 22:30. Aamulla heräsin hyvin nukkuneena klo 8.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti