maanantai 16. marraskuuta 2015

Tallikuulumisia




Syyskuussa siskoni ponilla kävi O.T.E-hieroja, joten kokeiltiin hoitoa samalla Fasullekin. En ollut tuolloin itse tallilla, mutta Fasu oli kuulemma nauttinut käsittelystä, kuten se nauttii myös kraniosakraalihoidosta. 

Vasemmalla lavan edustassa, kaulan keskiosassa, niskassa, etujalan ojentajissa ja rintalihaksissa oli jäykkyyttä. Selässä lanneselän etureunassa lievää tiukkuutta.

Oikealla samat alueet, mutta enemmän jäykkyyttä, jalka parempi.

Ohjeeksi saatiin tehdä etu- ja takajalkojen venytyksiä, porkkanavenytyksiä ja ratsastusta eteen-alas käynnissä ja ravissa. 

12.10 Essi auringonpaisteessa.

Fasun yskiminen on vähentynyt tosi paljon! Se on yskinyt nyt varmaan alle 5 kertaa syyskuun alusta lähtien. Tilannetta on vaikea verrata viime syksyyn koska Fasulla oli kuntoutus menossa jännevamman jälkeen. Joulukuussa mentiin jo suht normaalisti ja silloin yskää oli 1-2 päivänä viikossa, joten saa nähdä miten nyt käy ilmojen kylmetessä. 


Fasulta on taas laidunkauden jälkeen lähtenyt vähän liikaa massaa joten kylkiluut alkavat näkyä. Alettiin nyt syöttämään sille Krafft Muskel -valkuaislisää. Lisäksi syötän sille varmuuden vuoksi Psylliumia hiekan poistoon. Aloitin taas myös Cavalor Muscle Fit -kuurin koska Fasu alkoi tuntua ratsastaessa vähän jäykältä eikä niin hyvältä kuin aiemmin.


Lokakuun lopulla päivät alkoivat pimentyä.

Marraskuussa on satanut jo sen verran vettä että tarhojen pohjat alkavat pehmentyä.

Tänään aamulla oli ohjelmassa kraniosakraalihoito. Kerroin, että Fasun askel on yleensä varsinkin alkumaastosta ollut ala- ja ylämäissä vähän köpöttelevä ja varovainen, se on kompuroinut takajaloilla tavallista enemmän ja taipuu huonommin vasemmalle. Peruutusharjoituksia tehdessä Fasu ei mene suoraan vaan haluaa taivuttaa takaosaa oikealle.

Hoidon jälkeen sainkin palautetta tuosta, että Fasulla ongelmana on että se haluaa taivuttaa takaosaansa oikealle, jolloin esim. vasemmalle ympyrällä asettaminen ja suoraan peruuttaminen on hankalaa. Peruutusharjoituksia olisi kuitenkin hyvä tehdä, joko yrittäen tarkoituksella peruuttaa takaosaa vasemmalle tai niin että joku auttaa maastakäsin takaosaa oikeaan suuntaan.

Fasun etujalat venytettiin ja niistä kuului kunnon rusahdukset eteenpäin venytettäessä. Jos nyt oikein käsitin niin ensimmäiset kylkiluut oli jotenkin huonosti kohdillaan ja niiden mennessä oikein ryntäät tulivat enemmän esiin. Oikealla puolella oli vielä pahemmin jumissa. Fasulla oli aika helpottunut ilme noiden rusahduksien jälkeen. :) Askel on luultavasti ollut noiden jumien vuoksi lyhyempi ja tönkömpi. Myös kaulaa taivutettaessa oikealle ja vasemmalle kuului rusahduksia.

Nyt pidetään muutama kävelypäivä maastakäsin ja sitten pikkuhiljaa taas selkään.


Fasun liikutus koostuu nyt lähinnä vaihtevista maastoista. Pari kertaa viikossa mennään kentällä tai pellolla koulukiemuroita. Pari viikkoa sitten siskoni meni Fasulla metsätiellä ja yhtäkkiä pusikosta rymisi tielle hirvi joka jäi hetkeksi tuijottamaan Fasua. Siskoni ajatteli jo tulla alas selästä ennenkuin Fasu sekoaisi, mutta sitten ilmestyi toinen, kolmas ja vielä neljäs hirvi. Hirvet onneksi katosivat nopeasti tien yli metsään eikä Fasu ollut moksiskaan. :D


Palataan taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti